Select Page

Jeesus puhui opetuslapsilleen:

»Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.

Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.» (Jh 13:16–20)

”Jeesus puhui opetuslapsilleen…”, ehkä olisi ollut parempi sanoa ”Pestyään opetuslastensa jalat Jeesus sanoi heille…” Näin me osaisimme heti sijoittaa itsemme oikeaan tilanteeseen. Ollaan ristiinnaulitsemisen aatossa, kiirastorstai-illassa. Jeesus on juuri syömässä pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa.

Kesken aterian Jeesus riisui viittansa, kietaisi vyötäisilleen pelllavaliinan ja kumartui sitten opetuslastensa edessä ja pesi vuorollaan kunkin jalat. Hän pesi ne jalat, jotka olivat väsyneet paljosta kulkemisesta. Jalat, jotka olivat hiekanjyvien ja hien hiertämät. Jalat, jotka kuumottivat ja olivat pölyn peittämät. Jalat, jotka olivat seuranneet häntä tuomassa ilosanomaa. Tämän tehtyään Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”

Jeesus luotti opetuslapsiinsa, hän kutsui heitä ystävikseen – Juudastakin. Tuona yönä Juudas kavalsi hänet, muut juoksivat pakoon ja Pietari kielsi hänet kolmesti. Tämän joukon jalat Jeesus pesi valmistaakseen heidät viemään ilosanonomaa. Samalla hän antoi heille esimerkin siitä, mitä merkitsee olla hänen lähettämänsä. Se ei ole muiden yläpuolelle asettumista, vaan kumartumista heidän edessään voidakseen palvella heitä. Se on elämänsä antamista Rakkauden palvelukseen.

Pyhä Augustinus kirjoittaa, että Jeesus rakasti jokaista kohtaamaansa ihmistä ikään kuin tämä olisi maailmassa ainut, jota hän rakasti. Jeesuksen rakkaus oli radikaalisti yksilöön kohdistettua. Jeesus ei lokeroinut tai niputtanut ihmisiä jokainen on yksilö, jokaisen Jumala on nimeltä kutsunut omakseen.

Pikkupoika, joka opetteli Isä meidän rukousta, sen sijaan, että olisi sanonut:

Our Father, who are in heaven
hallowed be thy name

sanoi:

Our Father, who are in heaven
how do you know my name?

Pyhä Augustinut jatkaa, että Jeesus rakasti kaikkia niin kuin hän rakasti jokaista. Jeesuksen rakkaus on universaalia.

Tällainen rakkaus, rakastaminen ei ole minulle mahdollista, mutta ei minun silti pidä nostaa käsiä ylös ja luovuttaa. Minut on luotu tämän Rakkauden kuvaksi, minussa on mahdollisuus.

HS uutisoi, että kirkossa käy yhä harvempi. Uutinen käynnisti verkossa yhden keskustelun siitä kuinka kirkko käyttää resurssinsa aivan väärin, kun Helsingin jokaisessa kirkossa on messu joka sunnuntai. Konkreettisena vastaehdotuksena tarjotaan sitä, että jokainen pappi käyttäisi edes tunnin kuukaudessa siihen, että seisoisi papinpaidassa jossain tuolla kadunkulmassa jakamassa vaikka lappua, jossa on Herran siunaus, ja toivottaisi ihmisille siunausta.

Tämä keskustelun avaus keräsi lähes sata vastausta muutamassa tunnissa. Avaus oli siis varsin onnistunut.

Minä kuitenkin olen aikalailla erimieltä keskustelun avaajan kanssa. Siinä vaiheessa, kun papit alkavat verkossa huudella, että kirkko suuntaa resurssinsa aivan väärin pitämällä messuja ollaan aika lailla metsässä. Minusta joka sunnuntainen messu ei ole vastakkainen sille, että pappi seisoisi kadunkulmassa pantapaita päällä.

On totta, että meitä, siis meitä ei vain pappeja, kutsutaan kohtaamaan ihmisiä ja sen teemme ehkä paremmin menemällä ulos kadulle kuin pysyttelemällä kirkkorakennusten sisällä.

Tänään Jeesus luottaa meihin, hän on valinnut meidät. Meidät, jotka saatamme lähteä pakoon, kun tilanne käy liian tukalaksi. Meidät, jotka tuon tuostakin löydämme itsemme kieltämästä Jeesuksen. Meidät, jotka yhä uudelleen vannomme ikuista uskollisuuttamme Jeesukselle. Meidät hän on valinnut kaikkine heikkouksinemme ja lähettänyt julistamaan ilosanomaa. Meidät on valittu, kutsuttu ja lähetetty kulkemaan toinen toisemme kanssa ja yhdessä Kristuksen kanssa. Kristus itse tulee meitä vastaan kaikissa kasvoissa ja jokaista meidän tulisi auttaa löytämään Kristus.

”Minä annan teille uuden käskyn: Rakastakaa toisianne.” Kerran jokainen meistä on Kristuksen kasvojen edessä tuomittavina ja hänen tuomionsa on armollinen ja oikeudenmukainen. Hän ei syytä meitä niistä kerroista, jolloin olemme juosseet pakoon. Hän ei laske kuinka monta kertaa olemme hänet kieltäneet. Siinä hetkessä Jeesus kysyy meiltä, kuinka paljon olemme rakastaneet, kuinka paljon olemme häntä palvelleet lähimmäisissämme. Sillä siksi meidät on luotu: rakastamaan!

”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet!” Kuinka ihanat ovat meidän askelemme! Kuinka ihanat ovat meidän askelemme?